Tässä se on! – Kilpailukalenteri alkukesälle

Kevät 2023 on edennyt taas niin nopeaan tahtiin eteenpäin, että on aika julkaista kilpailukalenteria tälle kesälle. Kilpailukalenteriin saattaa tulla täydennyksiä, mutta näillä mennään nyt lähtökohtaisesti Kalevan Kisoihin asti. Tarkempi ohjelma löytyy sivuiltani kilpailukalenterin takaa.

Kauden avaus tapahtuu ulkoradoilla tänä vuonna todella aikaisin, mihin ollaan viime vuosina totuttu. Kisakauden avaus tapahtuu Lempäälässä 19. toukokuuta eli reilun kahden viikon kuluttua. Lempäälässä käydään kutsukilpailuna miesten ja naisten kuulakisa, jossa on pääsääntöisesti mukana Suomen valioita.

Kauden toinen kisa osuu toukokuun lopulle. Riippuen muuttujista, niin joko 27. toukokuuta työnnetään Kyröskoskella tai 30. päivä Ikaalisissa. Turussa kauden ensimmäinen kisa on luvassa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, kun pistekategoria E:hen nostettu Tilastopajacup on ohjelmassa.

Alkukauden ehdoton helmi omalta osalta on Kuortaneen Silver Tourin -osakilpailu kesäkuun puolivälissä. Tuntuu älyttömän hienolta, että miesten kuula on mukana heti Paavo Nurmi Gamesin jälkeen Suomen toiseksi suurimmassa kilpailussa. Toki vielä on epävarmaa huolitaanko suomalaisia kuulantyöntäjiä Kuortaneen kisaan, sillä ulkomailta on varmasti myös tulijoita. Kisa on B-pisteluokassa, eli voitosta on tarjolla 100 rankingpistettä, jotka kiinnostavat varmasti Euroopassa.

Mikäli Kuortaneelle Suomen kärki kutsutaan paikalle, niin uskoisin, että siellä ratkaistaan myös Puolan Chorzowissa käytävien Euroopan joukkuemestaruuskisojen kuulamies. EM-joukkuemestaruuskisoissa on mukana yksi urheilija jokaisessa lajissa. Asettelin mielessäni tavoitteeksi jo talvella päästä kisaamaan Puolassa.

Heinäkuulle on tällä hetkellä vain kolme kisaa ennen Lahdessa järjestettäviä Kalevan Kisoja. Kilpailuohjelmaan saattaa tulla vielä muutoksia, mutta mikäli esimerkiksi jokin Motonet GP lisää miesten kuulaa mukaan ohjelmiinsa, niin tänä kesänä en aio kisoihin osallistua. Tällä hetkellä Motonet GP:n osakilpailuissa ei ole miesten kuulia ja vain yksi naisten kuula.

Motonet GP:llä on ollut todella ristiriitainen asenne urheilijoiden ehdotuksiin kisoista ja yhteistyökyky on ollut suhteellisen heikkoa.

Alkukauden osalta tavoite on rakennella kuntoa aina kesäkuun lopulle saakka ja tämän jälkeen irrotella kuntoa kohti Kalevan Kisoja sekä loppukauden kekkereitä, jotka ovat arvoasteikossani todella tärkeitä. Haluan olla Kalevan Kisojen finaalista eteenpäin parhaassa kunnossa, mitä tänä kesänä tullaan näkemään. Se on samalla satsaus tulevaisuuteen.

Varsinaisesti pitkiä siivuja ensimmäisen 1,5 kuukauden aikana minulta on turha odottaa, mutta Kalevan Kisoista eteenpäin kaikki on mahdollista.

Yhteistyössä:
Invenir Oy, Nuohousvoima Oy, LVI-Optimus, Sportia Loimaa, Neste Kaarina,

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s