Loimaalta mustakeltaisiin – Ura jatkuu Turun Urheiluliiton riveissä!

Ura Loimaan Voimassa on tullut tältä erää päätökseen. Tästä eteenpäin edustan Suomen yhtä legendaarisempaa urheiluseuraa eli Turun Urheiluliittoa!

Turun Urheiluliittoon kuuluu yleisurheilu -jaoston lisäksi kahdeksan jaostoa, joista lisää seuran kotisivuilta, johon pääset tästä linkistä.

Syitä seurasiirtoon Loimaan Voimasta Turun Urheiluliittoon oli monia, mutta suurin oli se, että TuUL ilmaisi voimakkaan kiinnostuksensa minuun ja halukkuuden tehdä yhteistyötä kanssani tulevaisuudessa. Urheiluliitossa on selvät sävelet, miten minä voin auttaa seuraa myös kilpailuiden ulkopuolisissa asioissa, kuten nuorten esikuvina tai seuran keulakuvana olemisessa. 

Tänä syksynä seuran yleisurheilujaoston toiminnanjohtajana aloittanut Antti Leskinen kertoi kuinka haluaa kaventaa kuilua seuran nuorten, sekä huippu-urheilijoiden välillä ja hän näki, että minulla olisi merkittävä paikka tässä roolissa. 

Nico ja Antti

(Oik. kuvassa Antti Leskinen)

Omalta osaltani Turun Urheiluliiton edustaminen on hieno asia monessakin mielessä. Päälimmäisenä tietysti ensi kesänä Turussa käytävät Kalevan Kisat, joissa pääsee kotiyleisön eteen näyttämään parastaan! Urheilullisesti myös TuUL kykenee auttamaan minua urallani eteenpäin ja minä mahdollisen menestyksen turvin seuraa lähemmäs taisteluun Kalevan Maljan voitosta, mikä on suurin seurojen välinen palkinto yleisurheilukentillä.

Haluan lopuksi kiittää tähän astisen urani ajalta entisiä seurojani Humppilan Veikkoja, Humppilan Yriä ja Loimaan Voimaa. Mukulana aloiteltiin Humppilassa ja sieltä matka jatkui 12-vuotiaana Loimaalle, jolloin seurasiirto oli aiheellinen. Nyt reilun kymmenen vuoden yhteisen matkan ja kymmenen SM-mitalin jälkeen on hyvä hetki siirtyä isompiin ympyröihin, ja avata uusi luku oman uran kirjassa.

Yhteistyössä

Middlehill Cruisers, Hunajayhtymä, Sportia Loimaa, Koni Floor Oy ja Neste Kaarina.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s